Hyinen, -20 asteen pakkanen kiristyi pitenevän päivän kanssa samaan tahtiin. Meri oli umpijäässä joka puolella saaristoa, lukuun ottamatta Ukko-Pekan sillan tienoota Naantalissa. Muutaman nuoren laulujoutsenen parvi vietti talveaan sorsien, koskeloiden ja satunnaisten muiden kulkijoiden kanssa talven viimeisessä avovedessä. Vanhemmat joutsenet olivat ehkä joutuneet ketun saaliiksi tai törmänneet sähkölankoihin, ja nuoret olivat jääneet keskenään odottamaan ensimmäistä kevättä.
Lämpö ja muut keväiset ilot olivat tulossa, mutta mistäpä nuori joutsen olisi sen voinut tietää? Se kulutti päiviään rantavesiä kierrellen ja etsien matalaa vettä, jonka päälle jään reuna ei vielä ollut ehtinyt peittämään pohjan herkkuja. Puolet elämästään se oli seurannut olosuhteiden käymistä yhä ankarammaksi, eikä kokemusta kevään ihmeestä vielä ollut. Jonnekin syvälle nuoren mielen sopukoihin oli kuitenkin asetettu halu elää ja toivo, että hyytävässä pakkasessakin elämä kantoi päivän kerrallaan.